¹ Sitte vastasi Job ja sanoi:

² Minä olen usein senkaltaista kuullut: te olette kaikki häijyt lohduttajat.

³ Koska siis nämät tyhjät puheet loppuvat? eli mikä sinun niin rohkaisee puhumaan?

⁴ Minä taitaisin myös puhua niinkuin tekin. Minä soisin teidän sielunne olevan minun sieluni siassa, niin minä löytäisin myös sanoja teitä vastaan, ja taitaisin vääntää päätäni teitä vastaan.

⁵ Minä tahtoisin vahvistaa teitä suullani, ja lohduttaa huulillani.

⁶ Mutta ehkä minä puhuisin, niin ei kuitenkaan minun vaivani lakkaa: jos minä vaikenen, niin ei se kuitenkaan mene minusta pois.

⁷ Mutta nyt hän saattaa minulle vaivaisuuden: sinä hävität koko minun seurani.

⁸ Sinä olet tehnyt minun ryppyiseksi, että olis todistus minua vastaan: minun laihuuteni nousee minua vastaan, ja sanoo minua vastaan.

⁹ Hänen vihansa repäisee minun, ja joka minua vihaa, kiristelee hampaitansa minun päälleni; ja minun viholliseni silmät kiiluvat minun päälleni.

¹⁰ He ammottivat suunsa minua vastaan, ja ovat minua häpiällisesti poskelle piesseet: he ovat sammuttaneet vihansa minun päälleni.

¹¹ Jumala on minun hyljännyt väärille, ja antanut minun tulla jumalattomain käsiin.

¹² Minä olin rauhassa, vaan hän on minun murentanut, hän on tarttunut minun kaulaani, ja särkenyt minun, ja pannut minun hänellensä maaliksi.

¹³ Hänen ampujansa ovat piirittäneet minun: hän on reväissyt minun munaskuuni, eikä säästänyt: hän on vuodattanut minun sappeni maan päälle:

¹⁴ Hän on haavoittanut minun yhdellä haavalla toisen perään: Hän karkasi minun päälleni niinkuin joku väkevä.

¹⁵ Minä ompelin säkin minun nahkani päälle, ja laskin sarveni multaan.

¹⁶ Minun kasvoni ovat soaistut itkusta, ja silmälautani päällä on kuoleman varjo.

¹⁷ Ehkei kuitenkaan minun kädessäni ole vääryys, ja minun rukoukseni on puhdas.

¹⁸ Maa, älä peitä minun vertani, ja älkään olko minun huudolleni siaa.

¹⁹ Ja katso, minun todistajani on taivaassa, ja joka minun tuntee, on korkeudessa.

²⁰ Minun ystäväni ovat minun pilkkaajani; mutta minun silmäni vuodattavat kyyneliä Jumalan tykö,

²¹ Joka ihmisen puolesta vastaa Jumalan tykönä, niinkuin ihmisen lapsi lähimmäisensä puolesta.

²² Mutta määrätyt vuodet ovat tulleet, ja minä menen sitä tietä pois, jota en minä jälleen palaja.