¹ Job vastasi ja sanoi:

² "Totisesti minä tiedän, että niin on; kuinka voisi ihminen olla oikeassa Jumalaa vastaan!

³ Jos ihminen tahtoisi riidellä hänen kanssaan, ei hän voisi vastata hänelle yhteen tuhannesta.

⁴ Hän on viisas mieleltään ja väkevä voimaltaan kuka on niskoitellut häntä vastaan ja jäänyt rankaisematta?

⁵ Hän siirtää vuoret äkkiarvaamatta, hän kukistaa ne vihassansa;

⁶ hän järkyttää maan paikaltaan, ja sen patsaat vapisevat;

⁷ hän kieltää aurinkoa, ja se ei nouse, ja hän lukitsee tähdet sinetillään;

⁸ hän yksinänsä levittää taivaat ja tallaa meren kuohun kukkuloita;

⁹ hän loi Seulaset ja Kalevanmiekan, Otavan ja eteläiset tähtitarhat;

¹⁰ hän tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää.

¹¹ Katso, hän käy ohitseni, enkä minä häntä näe; hän liitää ohi, enkä minä häntä huomaa.

¹² Katso, hän tempaa saaliinsa, kuka voi häntä estää, kuka sanoa hänelle: 'Mitä sinä teet?'

¹³ Jumala ei taltu vihastansa; hänen allensa vaipuvat Rahabin auttajat.

¹⁴ Minäkö sitten voisin vastata hänelle, valita sanojani häntä vastaan?

¹⁵ Vaikka oikeassakin olisin, en saisi vastatuksi; minun täytyisi tuomariltani armoa anoa.

¹⁶ Jos minä huutaisin ja hän minulle vastaisikin, en usko, että hän ottaisi korviinsa huutoani,

¹⁷ hän, joka ajaa minua takaa myrskytuulessa ja lisää haavojeni lukua syyttömästi,

¹⁸ joka ei anna minun vetää henkeäni, vaan täyttää minut katkeralla tuskalla.

¹⁹ Jos väkevän voimaa kysytään, niin hän sanoo: 'Tässä olen!' mutta jos oikeutta, niin: 'Kuka vetää minut tilille?'

²⁰ Vaikka olisin oikeassa, niin oma suuni tuomitsisi minut syylliseksi; vaikka olisin syytön, niin hän kuitenkin minut vääräksi tekisi.

²¹ Syytön minä olen. En välitä hengestäni, elämäni on minulle halpa.

²² Yhdentekevää kaikki; sentähden minä sanon: hän lopettaa niin syyttömän kuin syyllisenkin.

²³ Jos ruoska äkkiä surmaa, niin hän pilkkaa viattomain epätoivoa.

²⁴ Maa on jätetty jumalattoman valtaan, hän peittää sen tuomarien kasvot-ellei hän, kuka sitten?

²⁵ Minun päiväni rientävät juoksijata nopeammin, pakenevat onnea näkemättä,

²⁶ ne kiitävät pois niinkuin ruokovenheet, niinkuin kotka, joka iskee saaliiseen.

²⁷ Jos ajattelen: tahdon unhottaa tuskani, muuttaa muotoni ja ilostua,

²⁸ niin minä kauhistun kaikkia kipujani, tiedän, ettet julista minua viattomaksi.

²⁹ Syyllisenä täytyy minun olla; miksi turhaan itseäni vaivaan?

³⁰ Jos vaikka lumessa peseytyisin ja puhdistaisin käteni lipeällä,

³¹ silloinkin sinä upottaisit minut likakuoppaan, niin että omat vaatteeni minua inhoisivat.

³² Sillä ei ole hän ihminen niinkuin minä, voidakseni vastata hänelle ja käydäksemme oikeutta keskenämme.

³³ Ei ole meillä riidanratkaisijaa, joka laskisi kätensä meidän molempien päälle

³⁴ ja ottaisi hänen vitsansa pois minun päältäni, niin ettei hänen kauhunsa peljättäisi minua;

³⁵ silloin minä puhuisin enkä häntä pelkäisi, sillä ei ole mitään sellaista tunnollani."