¹ "Kuunnelkaa, te taivaat, kun minä puhun, ja kuulkoon maa suuni sanat!

² Sateena pisaroikoon opetukseni, kasteena valukoon puheeni kuin vihma vihannalle, kuin sadekuuro ruohikolle.

³ Sillä minä julistan Herran nimeä. Antakaa kunnia meidän Jumalallemme.

⁴ Hän on kallio. Täydelliset ovat hänen tekonsa, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Uskollinen Jumala ja ilman vääryyttä, vanhurskas ja vakaa hän on.

⁵ Heidän menonsa oli paha häntä kohtaan, he eivät olleet hänen lapsiaan, vaan häpeäpilkku – tuo nurja ja kiero sukupolvi!

⁶ Niinkö sinä maksat Herralle, sinä houkka ja tyhmä kansa? Eikö hän ole sinun isäsi, joka sinut loi? Hän sinut teki ja valmisti.

⁷ Muistele muinaisia päiviä, ajattele menneiden sukupolvien vuosia. Kysy isältäsi, niin hän sen sinulle ilmoittaa, vanhoilta, niin he sen sinulle sanovat.

⁸ Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan.

⁹ Sillä Herran kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintöosansa.

¹⁰ Erämaasta hän löysi sen, autiosta, ulvovasta korvesta. Hän otti sen suojaansa ja hoitoonsa ja varjeli sitä kuin silmäteräänsä.

¹¹ Niin kuin kotka kiihottaa pesuettaan lentoon ja liitelee poikastensa suojana, niin hän levitti siipensä, otti sen luokseen ja kantoi sitä sulillaan.

¹² Herra yksin johdatti sitä, eikä hänen kanssaan ollut ketään vierasta jumalaa.

¹³ Hän kuljetti sen maan kukkuloiden yli ja ruokki sitä pellon antimilla. Hän antoi sen imeä hunajaa kalliosta ja öljyä kovasta kivestä.

¹⁴ Hän antoi voita lehmistä ja maitoa lampaista sekä karitsojen ja pässien rasvaa, Baasanin härkiä ja vuohipukkeja ja parasta vehnän ydintä. Sinä sait juoda rypäleen verta, tulista viiniä.

¹⁵ Jesurun¹ lihoi ja alkoi potkia, sinä tulit lihavaksi, paksuksi ja aloit äksyillä. Niin se hylkäsi Jumalan, joka oli sen tehnyt, ja halveksui pelastuksensa kalliota.

1. Israelin hyväilynimi., vanhurskas, LXX: "Rakastettu".

¹⁶ He herättivät hänen kiivautensa vierailla jumalillaan. He vihoittivat hänet kauhistuksillaan.

¹⁷ He uhrasivat riivaajille, epäjumalille, jumalille, joita he eivät tunteneet, uusille, äsken tulleille, joista isänne eivät tienneet.

¹⁸ Kalliota, joka sinut synnytti, sinä et muistanut. Sinä unohdit Jumalan, joka antoi sinulle elämän.

¹⁹ Herra näki sen ja hylkäsi heidät, sillä hän vihastui poikiinsa ja tyttäriinsä.

²⁰ Hän sanoi: 'Minä peitän heiltä kasvoni, minä katson, mikä heidän loppunsa on. Sillä he ovat nurja suku, lapsia, joissa ei ole uskollisuutta.

²¹ He ovat herättäneet minun kiivauteni jumalilla, jotka eivät ole jumalia, ovat vihoittaneet minut turhilla jumalillaan. Niin minäkin herätän heidän kiivautensa kansalla, joka ei ole kansa. Vihoitan heidät houkalla pakanakansalla.

²² Sillä minun vihani tuli on syttynyt, ja se leimuaa helvetin syvyyksiin saakka. Se kuluttaa maan kasvuineen ja polttaa vuorten perustukset.

²³ Minä kasaan onnettomuuksia heidän päälleen, kaikki nuoleni minä ammun heihin.

²⁴ He nääntyvät nälkään ja menehtyvät ruttoon, kulkutautien poltteeseen. Minä lähetän heidän kimppuunsa petojen hampaat ja tomussa matelevaisten myrkyn.

²⁵ Ulkona surmaa miekka ja sisällä kauhu sekä nuorukaisen että neitsyen, sekä imeväisen että harmaapään.

²⁶ Minä sanoisin: 'Minä puhallan heidät pois, hävitän heidän muistonsa ihmisten seasta',

²⁷ jollen varoisi, että vihollinen tuottaisi minulle mielipahaa, että heidän vastustajansa selittäisivät sen väärin, että he sanoisivat: 'Meidän kätemme oli korotettu, eikä Herra ole tästä kaikesta mitään tehnyt.'

²⁸ Sillä he ovat neuvoton kansa, eikä heissä ole ymmärrystä.

²⁹ Jos he olisivat viisaita, he käsittäisivät tämän, he ymmärtäisivät, mikä on heidän loppunsa.

³⁰ Kuinka yksi ajaisi tuhatta takaa, kuinka kaksi ajaisi pakoon kymmenentuhatta, jollei heidän kallionsa olisi heitä myynyt ja Herra luovuttanut heitä!

³¹ Sillä heidän kallionsa ei ole kuin meidän kalliomme. Niin vihollisemmekin päättelevät.

³² Sillä Sodoman viinipuita on heidän viinipuunsa. Se on kotoisin Gomorran viinitarhoista. Heidän rypäleensä ovat myrkkyrypäleitä, heidän viiniterttujensa maku on karvas.

³³ Heidän viininsä on lohikäärmeitten kähyä, kyykäärmeitten kauheaa myrkkyä.

³⁴ Eikö sitä ole talletettuna minun takanani, sinetillä lukittuna aitoissani?

³⁵ Minun on kosto ja rankaiseminen, säästetty siksi ajaksi, jolloin heidän jalkansa horjuu. Sillä heidän onnettomuutensa päivä on lähellä, ja se, mikä heitä odottaa, tulee rientäen.

³⁶ Sillä Herra hankkii oikeuden kansalleen ja armahtaa palvelijoitaan. Hän näet näkee, että heidän voimansa on poissa ja että kaikki tyynni on lopussa.

³⁷ Silloin hän kysyy: 'Missä ovat nyt niiden jumalat, missä kallio, johon he turvasivat,

³⁸ missä ne, jotka söivät heidän teurasuhriensa rasvan ja joivat heidän juomauhriensa viinin?' Nouskoot he auttamaan teitä, olkoot he teidän suojananne.

³⁹ Katsokaa nyt, että minä, minä se olen, eikä yhtään jumalaa ole minun rinnallani. Minä kuoletan ja minä teen eläväksi, minä lyön ja minä parannan. Eikä ole ketään, joka pelastaisi minun käsistäni.

⁴⁰ Minä nostan käteni taivasta kohti ja sanon: Niin totta kuin minä elän iankaikkisesti, kun minä terotan miekkani salaman,

⁴¹ kun minun käteni ryhtyy pitämään tuomiota, niin minä kostan vastustajilleni ja maksan vihamiehilleni. Minä annan nuolteni juopua verestä –

⁴² ja minun miekkani syö lihaa – surmattujen ja vangittujen verestä, vihollispäällikköjen päistä.

⁴³ Riemuiten ylistäkää, te pakanakansat, hänen kansaansa, sillä hän kostaa palvelijoittensa veren. Hän antaa koston kohdata vastustajiaan ja toimittaa sovituksen maalleen, kansalleen."

⁴⁴ Mooses tuli ja lausui kaikki tämän virren sanat kansan kuullen, hän itse ja Joosua, Nuunin poika.

Mooseksen viimeinen kehotus

⁴⁵ Kun Mooses oli puhunut loppuun kaikki nämä sanat koko Israelille,

⁴⁶ hän sanoi heille: "Painakaa sydämiinne kaikki ne sanat, jotka minä tänä päivänä teen todistajiksi teitä vastaan, niin että käskette lapsianne tarkasti täyttämään kaikki tämän lain sanat.

⁴⁷ Sillä se ei ole turha sana, joka ei koskisi teitä, vaan siinä on teidän elämänne. Sen sanan varassa te elätte kauan siinä maassa, johon te menette Jordanin yli ottamaan sen omaksenne."

Herra käskee Mooseksen nousta Nebon vuorelle

⁴⁸ Herra puhui Moosekselle sinä samana päivänä sanoen:

⁴⁹ "Nouse tänne Abarimin vuoristoon, Nebon vuorelle, joka on Mooabin maassa vastapäätä Jerikoa, ja katsele Kanaanin maata, jonka minä annan israelilaisten omaksi.

⁵⁰ Sinä kuolet sillä vuorella, jolle nouset, ja tulet otetuksi heimosi luo, niin kuin veljesi Aaron kuoli Hoorin vuorella ja tuli otetuksi heimonsa luo,

⁵¹ koska te lankesitte uskottomuuteen minua kohtaan israelilaisten keskellä Meriban veden ääressä Kaadeksessa, Siinin erämaassa, kun ette pitäneet minua pyhänä israelilaisten keskellä.