¹ Kuulkaa minua, te jotka tavoittelette vanhurskautta, te jotka etsitte Herraa. Katsokaa kalliota, josta teidät on lohkaistu, ja kaivosonkaloa, josta teidät on kaivettu.

² Katsokaa Aabrahamia, isäänne, ja Saaraa, joka teidät synnytti. Sillä Aabraham oli vain yksi, kun hänet kutsuin; mutta siunasin hänet ja enensin hänet.

³ Sillä Herra lohduttaa Siionin, lohduttaa kaikki sen rauniot, hän tekee sen erämaasta kuin Eedenin ja sen arosta kuin Herran puutarhan. Siellä on oleva riemu ja ilo, kiitos ja ylistysvirren ääni.

⁴ Kuuntele minua, kansani, kuule minua, kansakuntani, sillä minusta lähtee laki, ja minä panen oikeuteni valkeudeksi kansoille.

⁵ Lähellä on vanhurskauteni, autuuteni ilmestyy, käsivarteni tuomitsevat kansat. Minua odottavat merensaaret ja ne panevat toivonsa käsivarteeni.

⁶ Nostakaa silmänne taivasta kohti ja katsokaa maata, joka on alhaalla, sillä taivaat katoavat kuin savu ja maa hajoaa kuin vaate ja sen asukkaat kuolevat kuin sääsket, mutta autuuteni pysyy iankaikkisesti, eikä vanhurskauteni kukistu.

⁷ Kuulkaa minua, te jotka vanhurskauden tunnette, kansa, jonka sydämessä on lakini: älkää pelätkö ihmisten pilkkaa älkääkä kauhistuko heidän herjauksiaan.

⁸ Sillä koi syö heidät kuin vaatteen, koiperhonen syö heidät kuin villan, mutta vanhurskauteni pysyy iankaikkisesti ja autuuteni polvesta polveen.

⁹ Nouse, nouse, pukeudu voimaan, sinä Herran käsivarsi. Nouse kuin muinaisina päivinä, menneiden sukupolvien aikoina. Etkö ole se, joka löit Rahabin kuoliaaksi, joka lävistit lohikäärmeen?

¹⁰ Etkö sinä ole se, joka kuivasit meren, suuren syvyyden vedet, joka teit meren syvänteet tieksi lunastettujen kulkea?

¹¹ Herran vapahdetut palaavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.

¹² Minä, minä olen teidän lohduttajanne. Mikä olet sinä, että pelkäät ihmistä, joka on kuolevainen, ihmislasta, jonka käy kuin ruohon,

¹³ ja unohdat Herran, joka on sinut tehnyt, joka on levittänyt taivaan ja perustanut maan, ja vapiset alati kaiket päivät sortajan vihaa, kun hän tähtää tuhotakseen? Mutta missä on sortajan viha?

¹⁴ Pian päästetään kumaraan koukistunut vapaaksi kahleistaan. Hän ei kuole, ei jää kuoppaan eikä häneltä puutu leipää.

¹⁵ Minä olen Herra, Jumalasi, joka liikutan meren, niin että sen aallot pauhaavat, jonka nimi on Herra Sebaot.

¹⁶ Olen pannut sanani suuhusi. Olen kätkenyt sinut käteni varjoon pystyttääkseni taivaan ja perustaakseni maan ja sanoakseni Siionille: "Sinä olet kansani."

¹⁷ Nouse, nouse, lähde liikkeelle, Jerusalem, sinä joka olet juonut Herran kädestä hänen vihansa maljan, joka olet juonut päihdyttävän pikarin ja tyhjentänyt sen.

¹⁸ Ei kukaan kaikista lapsista, jotka hän oli synnyttänyt, ollut häntä taluttamassa. Ei kukaan kaikista lapsista, jotka hän oli kasvattanut, tarttunut hänen käteensä.

¹⁹ Nämä kohtasivat sinua kaksittain – kuka sinua säälii? – tuho ja turmio, nälkä ja miekka. Millä voin sinua lohduttaa?

²⁰ Poikasi makasivat tajuttomina joka kadun kulmassa, kuin antiloopit pyydyskuopassa, täynnä Herran vihaa, Jumalasi nuhtelua.

²¹ Sen tähden kuule tätä, sinä kurja, joka olet juopunut, vaikka et viinistä!

²² Näin sanoo Herrasi, Herra Jumalasi, joka ajaa kansansa asian: Katso, otan kädestäsi päihdyttävän maljan, vihani pikarin. Sinun ei tarvitse enää siitä juoda.

²³ Panen sen vaivaajiesi käteen, jotka sanoivat sinulle: "Lankea maahan, jotta kulkisimme ylitsesi." Sinä panit selkäsi maaksi ja kaduksi kulkijoille.